Jenna Tommila, s.1989

Työni johtoajatus on ajattomuus ja pitkäikäinen muotoilu, joka on kaukana kertakäyttökulttuurista. Pitkäikäisyys tarkoittaa myös laadukkaita materiaaleja.

Ensimmäisiä suunnittelutöitäni olivat tuotemuotoilun opintoihini liittyvät valaisin, silmälasit ja vanerinen pulkka.

Tärkein työvälineeni ovat omat käteni, koska suunnittelutyön pohjan luon ensin piirtämällä ja tutkimalla materiaalien käyttäytymistä.

Innostun ongelmanratkaisusta ja siitä, kuinka grafiikka ja muoto alkavat suunnittelutyössä mennä kohdilleen ja löytävät lopullisen paikkansa työssä. Erilaisten valmistusmenetelmien ja -materiaalien tutkiminen on myös mielenkiintoista ja innostaa minua.

Inspiroiva paikka sijaitsee Kotkassa merenrannalla ja lähellä luontoa.

Jos en olisi suunnittelija, olisin varmaankin kuvataiteen opettaja, koska opettaminen voisi tarjota samankaltaisia haasteita kuin muotoilijan työ. Lisäksi piirtäminen on ollut minulle aina tärkeää.

Vastapaino työlleni on aika perheen ja lemmikkieni kanssa, sekä käsityöt, kuten neulominen ja virkkaaminen. Käsitöitä tehdessä voin kokeilla eri tyylejä, mutta tekeminen on vapaampaa.

VÄLKE

Painokuosi Välke sai tavallaan alkunsa sattuman kautta, kun tein grafiikkaa toiseen suunnittelutyöhön. Syntyvä kuosi alkoi hiljalleen miellyttää silmää ja päätyi lopulta valaisimeen, tarjottimeen ja keittiötekstiileihin, joista Välke löysi lopullisen paikkansa.

Painokuosina Välke on moderni, mutta samalla vanhanaikainen, koska kuvio on tyylitelmä vanhoista tekstiileistä, kuten pitsiliinasta ja ristipistotöistä. Kuvio sopii monenlaiseen tilaan. Se muuntautuu sen mukaan, millaisessa ympäristössä se on, millainen tilan muu sisustus on ja mitä siihen yhdistää.

Mielestäni oma tyylini näkyy Välkkeessä hyvin. Pelkistetty grafiikka, jossa ei ole mitään liikaa tai liian vähän. Voisin kuvailla tyyliäni myös skandinaaviseksi. Suunnitteluprosessissa minulle tärkeää on suosia materiaaleja, jotka näyttävät hyviltä, mutta tulevat myös vanhenemaan kauniisti.