Historia, Tuotteiden valmistus

Rakkaudesta laadukasta ja ajatonta muotoilua kohtaan – näin syntyi VAJA Finland

29/10/2020, Vaja Finland

Nykyisin Porvoossa toimiva kahdeksan ammattilaisen keramiikkatehdas sai vuonna 2011 alkunsa Loviisasta pihapiirin vanhaan puuvajaan luodusta verstaasta. Saadessaan idean omasta brändistä, VAJA Finlandin perustajat Henna Lamberg ja Fred Owren olivat jo pitkään työskennelleet muotoilun ja keramiikan parissa. Kokemuksiensa tuomana tärkeänä oppina he tiesivät, että oman yrityksensä kohdalla he eivät tulisi tinkimään kotimaisuudesta tai suomalaisesta käsityöperinteestä.

 

Vaja_Loviisa

 

Fred_VAJA_Finland

 

Vaja Finland Porvoo: Kotimaista muotoilua myös tulevaisuudessa

Henna ja Fred työskentelivät Loviisan verstaassa hetken aikaa kaksin kunnes saivat Arabialta mallimestarin tiimiinsä mukaan. Tilojen käytyä pieneksi tuotantoa pyöritetään nyt lähes sadan työvuoden kokemuksella VAJA Finlandin omassa tehtaassa Porvoossa.

VAJA Finlandin opit tulevat maailman suurimman keramiikkatehtaan, Arabian, vuonna 2017 suljetulta Suomen tehtaalta, jossa teollisen keramiikkatuotannon menetelmät olivat viimeiseen asti hiottuja. Jotta maahamme syntyisi myös jatkossa taitavia mestarimuotoilijoita, on suomalaisesta käsityöperinteestä pidettävä kiinni – muotoilijan täytyy tuntea materiaalin ominaisuudet ja sen käyttäytyminen omasta kokemuksestaan. Yrittäjinä Henna ja Fred haluavatkin oman intohimonsa ohella auttaa muotoilijoiden ja suunnittelijoiden tulevia sukupolvia säilyttämällä tehtaan ja tuotannon Suomessa, sillä vain muotoilijan ja tehtaan tiiviissä yhteistyössä saadaan aikaan laadukasta muotoilua.

 

Vaja Finland Porvoo

 

Suunnittelijana Fred tavoittelee laadukkaita ja käytännöllisiä käyttöesineitä, jotka kestävät aikaa. Henna puolestaan herättää valkoiset vitroposliinista valmistetut astiat eloon suunnittelemillaan koristeilla, joiden tavoitteena on tuoda hyvälle mielelle.

VAJA Finlandin tuotteissa heijastuu vahvasti suomalainen pyrkimys arkielämän käytännöllisyyteen ja kauneuteen. Loviisan idyllinen ympäristö oli luonnollinen ympäristö aikoinaan kypsyttämään ajatusta omasta brändistä, jossa molempien perustajien osaamiselle olisi paikkansa.

 

vajafinland_sirkus_musta